tiistai 5. toukokuuta 2009

Eilen yövuoroa odotellessani tein muutaman kortin töihin vietäväksi. Tiesin, että siellä oli edellisestä viennistäni vain muutamia jäljellä, joten on taottava silloin kun rauta on kuuma...
No tämä on se vuoden aika että korteille on käyttöä.

Olen tämän viikon pienimmän poikani kanssa kahdestaan koko viikon ja tiedän, ettei suuria odotuksia minun tekemiselleni ja niiden tekemättä jättämisilleni aseteta, joten voin täysin rinnoin keskittyä tähän oleelliseen:)))

Keskimmäinen poikani matkusti Espanjaan Barceloonaan luokkansa kanssa kulttuurimatkalle. Ensimmäisenä iltani soitti ja sanoi ettei hyvin mene. Olivat lähteneet sinne saavuttuaan rannalle. Takaisin palattuaan huomasivat. että tyttöjen huoneeseen (huoneistohotelli) oli murtauduttu oven kautta ja viety rahaa lukollisita matkalaukuista yhteensä 550 €!! Sen lisäksi oli hävinnyt muutamat silmälasit. Kaikki näköjään kelpaa. No onneksi matkavakuutukset oli kunnossa mutta kyllä sinnä fiilikset laskee porukassa ja suunnitelmat leirikoulussa menevät uusiksi kaikkine rikosselvityksineen.

Molemmat myyty



2 kommenttia:

Ansku Aarremaasta kirjoitti...

Kiitos vierailusta blogissani,tulin vastavierailulle.Kauniita kortteja olet tehnyt ja voi miten ihanat kissat sinulla on!!Kyselit niitä yo-leimoja,valitettavasti ne ei ole minun omia vaan tapaamisessa leimattuja kuvia.Joskus kyllä näin niitä myynnissä Mihannan nettikaupassa,mutta mahtaako olla enään..

Karjalan Kurtturuusu kirjoitti...

Minulla on jotain sinulle blogissani, olehyvä ja käy hakemassa.