torstai 1. lokakuuta 2009

Uudistettu istuin

Ostin Eurokirppikseltä Lappeenrannasta vanhan istuimen... josta en muistanut kuvaa ottaa. Oli sellainen ruskeajalkainen; lakattu siis jaloistaan. Istuinosa oli vaalean sinistä hiukka kiltävää vanhahtavaa kangasta, jossa ikäviä tahroja. Siis epäsiisti. Puuosan ja pehmustetun istuimen reunoja kiersi nauha.
Ihastuin istuimen muotoon ja heti mielessäni näin kuvan minkälaiseksi sen haluan. Mies vähän hymähteli vieressäni kun siellä hänelle siitä puhuin ja sitä kapistusta ihastelin. Penkki jäi sillä reissulla sinne mutta seuraavana päivänä olin sen ylpeä omistaja:))

Sitten vain kangasta etsimään. Monessa kaupassa kävin ja vielä kirjastossakin. En ollut koskaan mitään huonekaluja korjannut. joten tietoakin oli jostain haettava. Purkaessani tuolin sisuskaluja yritin painaa visusti mieleeni mitä oli missäkin ja miten kaikki oli kiinnitetty paikoilleen. Meriheinää ja ruskeaa ohutta puuvillakangasta löysin omasta varastostani mutta pikku nauloja oli etsittävä sekä lisää nuppineuloja.Maalikaupassakin kävin valkoista maalia hakemassa sekä hiomapaperia.

Lopputulos oli onnistunut ja harmoninen. Oikeastaan olen HYVIN, HYVIN TYYTYVÄINEN!!!
Tuolista tuli oikea kaunotar vaikka itse sen sanonkin.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Haaste nro 8

P*askarteluhaasteessa tällä vikkolla on aiheena metalli eli sitä tuli kortissa näkyä.
Kiiressä tuli kortti tehtyä ja tulos on sen mukainen...huoh!
Olisipa joskus niin paljon aikaa että voisi tähän harrastukseen uppoutua ihan kokonaan. Töihin pitäisi nytkin ehtiä ja syödä ennen sitä. Niin ja kahvitkin juoda.

Eilen tein alimmaisen kortin joka ei tähän haasteeseen kuulu. Siihen olen vähän enemmän tytyväinen:)


maanantai 28. syyskuuta 2009

Jehkotar CardChallenge#76

Viikonloppu vierähti mukavasti Tallinnassa työkavereiden kanssa. Kun 18 naista lähtee matkaan niin tietää mitä syntyy...naurunrämähdyksiä ja kaikkea hullutusta, joita ei viitsi täällä edes mainita mutta hauskuutta kyllä riitti ihan viimeiseen hetkeen asti. Sää suosi syksyisiä matkalaisia. Takaisin tulomatkalla laineet kyllä olivat kasvaneet aalloiksi asti ja vieläkin keinuttaa. Pahoinvointia olin ottanut estämään pillerin joka tietyti vähän väsytti tai sitten oli seurausta niukasti nukutuista öistä.

Maijun suunnitelemaan luonnokseen tein joulukortin joka edelleen noudattelee samanlaista yksinkertaista suuntaa kuin yleensä minun kortit.

Luonnos tässä:
Ja tässä korttini:

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

P*askateluhaaste#7

No nyt ehdin kortin tehdä ajoissa. Useimmiten teen sen viime tippaan kun nämä vuorotyöläisen työt sotkee pahasti näitä harrastushommia. Kaikenlaista on tässä kotosalla menossa yht `aikaa ja mitään valmista ei saa aikaiseksi kuin pitkällä viiveellä. No pysyy ainakin virkeänä ja skarppina kun pitkäjänteisesti vain pyrkii kohti päämäärää.
Aamulla ryhdyin viemään loppuun eilen aloitettua tapetointia olohuoneessa ja sainkin sen lähes loppuun kunnes huomasin että eihän tapetti riitä edes loppuun asti.! Kaksi vuotaa puuttuu. Nyt ei auta muu kuin mennä tapettikauppaan takaisin ja antaa palautetta myyjälle:(( Laskut taisi mennä pikkasen pieleen. Näitäkin tapetteja odotettiin lähes kolme viikkoa kun tilaustavaraa oli.

Asiaan kuitenkin nyt vastoinkäymisistä huolimatta. Haasteen mukaan kortissa piti olla ruutua ja raitaa... Käytin kortissa valmiita kuvia. Harvoin niistä tulee kortteja tehtyä ja itse en niitä juurikaan koskaan osta. Nämäkuvat olen saanut joltakin varmaan jossakin vaihdossa. Tällainen kortti syntyi jollekin joskus lähetettäväksi tai myyntiin.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Sinistä ja vähän punaistakin

Töissä meni viikonloppu hurahtaen ohi mutta nyt saan sitten olla vapailla kun toiset lähtee arkeen ahertamaan. Nautin arkivapaista kun saa olla yksin ja keksittyä täysin rinnoin siihen mikä tuntuu mielekkäältä eikä kukaan ole mitään vaatimassa.

Niitä joulukortteja täältä satelee hyvällä vauhdilla. Olin ajatuksia täynnä töissä ja siitä se lähti... Tällä kertaa mukaan mahtui myös yksi punaiseen vivahtava joulukortti.
Nuo sukkaset löysin laatikon pohjalta:))... olivat olleet siellä monta vuotta.


lauantai 19. syyskuuta 2009

Edelleen mustavalkoista

Jehkotar CardChallenge#75 haasteeseen luonnoksen oli tällä kertaa tehnyt BAULA. Kiitos monikäyttöisestä ja kivasta luonnoksesta. Mukava oli sen mukaan korttia suunnitella.
Luoonnos oli tämän näköinen:

Ja minulla edelleen jatkuu tämä mustavalkoinen linja. Näitä ääriviivatarroja oli kolme samanlaista arkissa joten kaikista niistä olen nyt kortit tehnyt ja erilaisia tuli jokaisesta.
Hyvin selkeitä ja yksinkertaisia kaikki kolme.

Tässä viimeinen niistä:

torstai 17. syyskuuta 2009

Tuunattu lamppu

Jo aikaisemmin kerroin täällä ostaneeni kirpparilta tällaisen lampun joka sinänsä on ihan tyylikäs ja varmaan johonkin sisustukseen ihan sopiva mutta minä ostin sen viidellä eurolla tehdäkseni siitä meille takkahuoneeseen meidän näköisen valaisimen. Tuo sininen valaisin on tehty muovisista helmistä. Purin koko varjostimen ja nyt helmiä vaikka muille jakaa.

Virkkasin siis paperinarusta uuden varjostimen ja tällainen lampusta sitten tuli uudessa asussa.

Voihan örkki!

Tällaisen komistuksen oli poikani tehnyt Stainerlukion savityökurssilla. Nimesin sen Örkiksi!

Etuhammas lohkesi kotiinkuljetuksen aikana mutta sehän vain paransi tämän komistuksen ulkonäköä:)) Painavakin on kaikenlisäksi ja ihan normaalin ihmispään kokoinen. Illalla sen silmät loistavat kynttilän palaessa sen uumenissa...IIK!

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

P*askarteluhaaste#6

Haasteen tämän viikon teemana oli BINGO! Sai valita miltä riviltä vain korttiinsa kolme aihetta vaakaan, pystyyn, vinoon...
Valitsin RAITAA, SININEN JA TIMANTTI ja tein siitä kuinkas muuten kuin kortin jouluun.
Taustapaperi on askartelukirppiksen kautta saatu ja mielestäni hyvin kaunista ja koristeellista.

Lisäksi tein muutamia joulukortteja vielä jotteivät vain kesken loppuisi:)

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Joulukortteja valmistuu

Parikymmentä joulukorttia on jo tullut tehtyä ja vielä saman verran lisää niin eiköhän ala riittää tälle vuodelle kortit.

Sisustuksesta on tainnut tulla meille uusi harrastus tai ainakin minulle.
Maalasimme kotimme sisäkaton valkoiseksi ja nyt se on poikinut kaikenlaista uutta laittamista.
Odotamme tällä hetkellä uusia tapetteja kun entiset eivät nyt millään sovi uudelle kattovärille.
Takkahuone odottelee uusia verhoja sekä valaisinta piirongin päälle.
Ostin kirppikseltä vanhan valaisimen joka kyllä melko modernilta vaikuttaa näin mutta sille haluan kuitenkin uuden asun. Edullisemmin saan valaisimen meidän sisustukseen vähän tuunaamalla vanhaa. Tällä hetkellä virkkaan luonnonvalkoisesta paperinarusta tähän uutta varjostinta. Maksoin tästä valaisemesta 5 €.

Tässä ostamani valaisin:

Tässä muuta kirppiskamaa: