tiistai 29. maaliskuuta 2011

Bingo#5!

Tässä Bingo Dt korttini jossa käytin riviä kimalle - perhonen - kukkarykelmä.
Olisi pitänyt kuvata kortti tummemmalla alustalla, jotta kortti olisi tullut paremmin esiin.
Taustapaperina Tiimarista ostetusta paperisetistä jossa erikukka-aiheita. Paperi on harsomaista. Tekijää en nyt muista. Perhoseen lisäsin timanttirivin. Kimalletta lisätty kukkarykelmään.


perjantai 25. maaliskuuta 2011

Keväinen kortti

"Viikonloppua" olen tässä viettänyt vuorotyöläisenä jo kaksi päivää eli viikonlopuksi on töihin mentävä. Kortteilua ei juuri työpäivän jälkeen ehdi harrastaa kun on kaikkea muuta äitinä täällä kotona tehtävä. Tässä tällainen hiirulaiskortti illan valaistuksessa.


torstai 24. maaliskuuta 2011

P*skarteluhaaste #83

Haasteeseen mukaan reseptin mukaan eli lilalla/violetilla kortilla. Tää väri onkin suosikkien joukossa. Käy etupäässä kuitenkin vaalemmasta päästä vain naispuolisille korttien saajille.
Mekko, naisen silhuetti ja ommellut kukat ovat samasta leimasetistä joskaan valmistajan nimi on kateissa. Onnitteluteksti on siirtokuva-arkista.


Rintsikkakissa

Kissaihmisenä tämä on ehdoton suosikki sillä kissathan voi löytää nukkumasta mitä ihmeellisimmistä paikoista... Kaikki kolot käy väijymispaikoiksi.
Kortin tein ajatellen rakasta työkaveriani ja luotettua ystävää. Hänen lempivärejäkin tästä löytyy joten eiköhän kelpaa kaikessa huumorihöysteissään.



On se vaan niin mukavaa kun saa omaa aikaa näillä arkivapailla. Ei tartte muita ajatella vaan itsekkäästi vain itseään ja keskittyy siihen mikä tuntuu mielekkäältä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Bingo#4

Iltapäivälle meni ennekuin ehdin tänne DT-korttia esittelemään. Pitäisi varmaan tuo ajastettu postaus opetella vastaisuuden varalle:)
Tein bingorivistä pojalle/miehelle - jokin ajopeli - eylet rivistä kortin. Taisi siihen tulla vähän muitakin elementtejä kuten kaksi väriä. Hiukan jäi pienelle varoitusajalle tekeminen mutta niin innoissani olin uudesta pestistäni joten pakko oli työhön ryhtyä ennen ihan oikeaan työhön rientämistä.
Niin ja varmaan innokkaimmat huomasivatkin saimme kaksi sponsoriakin mukaan josta Hentriikka myöhemmin teille jotain uutisia kertoilee.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Synttärikortti 11v.

Hieman päänvaivaa tuotti tämä kortti kun poikani sanoi että kortissa tulee olla jalkapalloon liittyvä kuva. Noh, eihän minulla sellaista leimakuvaa ole, joten salapoliisihommiksi meni:) Netissä aikani kun seikkailin niin löysinpä hyvinkin ilmaisen digikuvan, joka tosin ei ollut parasta mahdollista laatua mutta saa kelvata. Aika kriittiseksi on poikani mennyt näiden korttieni suhteen kun tulos ei miellyttänyt. Sanoi että pojan ilme ei häntä tyydytä vaan iloisuutta tulee saada lisää ja kalpeakin poika on joten vielä pitää jotain kasvoille tehdä. Kuvasin kortin ennen tätä muutosleikkiä:)


keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

P*skarteluhaaste #82

Inspiroidu kuvasta" oli tämän kertaisen haasteen aiheena. Ensimmäisenä ajatuksena oli että jätän väliin mutta sitten löysin kuvasta pyöreän muodon ja tuon pinkin tai lilan - miltä se nyt näyttääkin kenestä.
Eli sen mukaan syntyi kortti josta en tiedä kelle sen laittaisin mutta voinee olla ihan sellainen yleiskortti tervehdyksenä.

Äitienpäiväkorttia tässä jo tein, vaikka matkaa sinne keväiseen juhlaan vielä on. Töihinkin ajattelin näitä tehdä kun halukkaita niiden ostamiseen kuitenkin löytyy.

Kaunis keväinen päivä tänään oli mutta harmitukseksi tuli nukkuttua se koska yövuorot menossa. Kyllä kirkkaus hieman nukkumista häiritsi jossain vaiheessa kun siihen heräsin. Onneksi vain kaksi yötä peräjälkeen niin jo huomenna voi aikaisin laittaa herätystä jotta ulkoillakin ehtii. Kissatkin on huomanneet että kevät tulossa. Pihalle tekisi jo mieli.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Työhakemus

Ajattelin tehdä korttia Bingo haasteeseen ja samalla blogia selatessani näin DT haun kyseiseen haasteblogiin. Ihana juttu ja tietty onneani koetan. Kortteilua olen kuitenkin jo niin kauan harrastanut että tapahan tästä on tullut. Ihan tulee levoton olo jos ei pääse näpertelemään papereita. Ja miten rentouttavaa touhua. Siinä unohtuu arjen murheet ja työstressi kun ajatukset vaeltaa vallan muualle. Sitä ikäänkuin irtaantuu kaikesta muusta; ei näe eikä kuule mitään muuta kuin sen minkä ääressä on.

Tässä siis työhakemus DT:ksi.


perjantai 11. maaliskuuta 2011

P*skarteluhaaste #81

Haasteessa tuli tällä kertaa olla jotain itse piirrettyä. Sitä taitoa ilman jääneenä osasin vain viivaa piirtää:). Yritystä kuitenkin oli. Toivottavasti riittää haasteeseen osallistumiseen. Näitä perhosia ostin paikallisesta askartelukaupasta nimellä Askarretta. Pussissa useita eri värisävyjä. Liike löytyy Lappeenrannan kauppahallista. Vähän mainosta!

Pari päivää on mennyt toipuessa ikävästä tapahtumasta vain muutama metri omalta kotiovelta. Naapuri oli lumitöitä tehdessään saanut sairaskohtauksen. Elvytysyritykseni ei tuottanut toivottua tulosta:(. Olen nähnyt unia kuolemasta molempina sen jälkeisistä öistä niinkuin miehenikin joka mukana oli. Taas sitä tiedosti elämän rajallisuuden ja sen että elämä voi päättyä minä hetkenä hyvänsä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Naistenpäivän kunniaksi:)

Hyvää naistenpäivää vaan kaikille kävijöille. Muutamia kortteja joita en ole ehtinyt esille laittaa on tässä nyt sitten. Hääkortteja innostuin nyt sitten tekemään vaan enpä tiedä kenelle menee, mutta töissä kyllä kesän kynnyksellä ostajia riittää.Tässä sitten onnittelukortti tyttöselle punaisissa sävyissä. Pikkusia kukkasia leikkelin leikkurilla isomman vierren. Kuva on väritetty Promarkkereilla.
Ja tämä sitten niin vaalenpunaisissa sävyissä ja ehkä luonnossa vielä enemmän pinkimpi.


lauantai 5. maaliskuuta 2011

Muutama kortti

Onnittelukortiksi menossa vaikka siinä ei tekstiä onnitteluun olekaan. Välivuosista on kuitenkin kyse. Tuo leimakuva on mahtava!

Viikonloppu menee työmaalla. Maanantainakin on edessä ensin pätkäpäivä töissä ja sitten himatsuun ja viel yö perään ja jatkoksi toinen yö. Joten askartelut tulee jäämään melko vähiin.





Tähän korttiin käytin ensimmäistä kertaa noita aakkosleimoja. en ole yksinkertaisesti muistanut niitä olevan olemassakaan. No tähän aiheeseen ihan kivoja. Tässäkään ei sitten onnittelutekstiä ole mutta aakkoset puhukoot puolesta.

torstai 3. maaliskuuta 2011

P*skarteluhaaste #80

Viikko taas vierähtänyt nopsaan töitä tehden ja nyt yhden päivän vapaalla mennään ennen seuraavaa hengähdystaukoa. Kyllä se vapaa ei kyllä vapaalta tunnu kun kotitöitä kuitenkin tulee pääasiassa tehtyä ja äidin muuttohomman viimeiset ripaukset vielä edessä.

P*askikseen mukaan jälleen, koska tapahan tästä melkein on jo tullut.
Pitkästä aikaan kortti piti tehdä luonnoksen mukaan ja sen oli luonut Ninarsku. Kiitos hänelle!